Huivi valmistui ja tuli luovutettuakin ennenkuin ehdin sitä kuvaamaan. Oletus oli, että huivi siirtyy omistajalleen nyt tänään, mutta sisko hakikin sen yllättäen jo viime keskiviikkona. Mielestäni se oli vielä tynkä, mutta hänen käyttötarkoitukseensa se oli riittävänkokoinen. Huivista ei siis ole kuvaa.

Tilasin pari viikkoa sitten nimikoituja rakseja, joilla voin identifioida tekemäni työt. Toimitusajaksi ilmoitettiin noin kuukausi, mutta katsokaapas mitä postissa tänään tuli:
874909.jpg

Olen tainnut hieman myöhästyä sukkasadosta, sillä puikoilla on vielä toistaiseksi lapaset. Koitan saada tänään lapaset valmiiksi, jonka jälkeen käynnistyy villasukkatehdas.

Ja tiedoksi todettakoon, että tämän vuoden heppailut on nyt heppailtu. Kaudella 2008 on tarkoitus seuraavan kerran hypätä kehiin rakentelemaan esteratoja. Viikonloppuna oltiin Kiuruvedellä kansallisissa kenttäratsastuskilpailuissa (ja oli aivan tajuttoman kylmä!!!). Olimme poistumassa Kiuruvedeltä ja totesin pojalleni, että nyt on sitten heppakisat tältä vuodelta loppuneet. Pojalle tuli melkein itku, kun hän kyseli etteikö vielä voitaisi jonnekin kisoihin mennä... =/